torstai 27. kesäkuuta 2013

Retki Turun Kasvitieteelliseen puutarhaan 18.6.2013

Tänä vuonna panostamme useita jäseniämme kiinnostavaan puutarha-aiheeseen. Kesäretken teimme Turun Kasvitieteelliseen Puutarhaan, joka sijaitsee kauniissa Ruissalossa. Mukana oli kymmenen jäsentä eli Anja, Anneli, Hely, Kirsti, Maija, Maija-Liisa, Marina, Milvi, Sirkka ja Terttu.

Teimme kierroksen puutarhan vanhassa osassa amanuenssi Matti Yli-Rekolan johdolla, joka osoitteli bambukepillä erityistä huomiota vaativia kasveja. Kiinnostunut joukkomme katsoi kiltisti pyydettyyn suuntaan.

Reitin varrella oli puita, pensaita, perennoja, yrttejä, kivikkokasveja ja luonnonkukkia. Vesikasveilla oli oma lampi.

Lehtipuiden alla oli viihtyisää.


 Kauniissa kuusessa oli vaaleansiniset kävyt.

Pensasmangoldin kuvat ovat lumoavan kauniit.
Maija ikivanhan tammen sisällä. Tämä on puutarhan kuvatuin kohde, sanoi oppaamme.

Lounaan jälkeen melkein kaikki kiertelivät vielä kasvihuoneissa, joissa oli huonekasveina tuttuja kuuman ilmaston kasveja.
 Jättilumme on kiehtova.

Tämä on Marokon mehipuu. Milvi toi neljä pientä oksaa viime syksynä Portugalista. Yksi on elossa ja tällä hetkellä ulkona puutarhassa. Talveksi se pääsee sisään. Todella iso haaste saada se pysymään elossa.

 Suloinen herkän vaaleanpunainen verenpisara. Tällaisen jokainen olisi halunnut omalle pihalleen.

Greippipuun pinta on kiehtovan näköinen. Taustalla häämöttää pari tuttua ihailijaa.

Puutarha-aihe jatkuu toiminnassamme elokuussa, kun asiantuntijamme Ilpo Koivu tulee kansamme tarkastelemaan puheenjohtaja Milvin puutarhaa. Mielenkiintoista on kuulla hänen mielipiteensä muun muassa perennoiden kasvupaikan valinnasta ja kasvien yhdistelemisestä. Tavataan siis puutarhan merkeissä taas 22.8.

2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista