lauantai 6. tammikuuta 2018

Marttatoimintaa vuoden 2017 puolivälistä loppuun

26.7 Martanpäiväretki Hankoon
Tänä vuonna vietimme Martanpäivää lähiyhdistystemme kanssa yhdessä. Fiskarin, Karjaan ja Tammisaaren Martat matkustivat Sunnan II-laivalla Tammisaaresta Hankoon ja takaisin. Söimme yhdessä lounasta laivalla ja ihailimme kauniin kesäpäivän suomia näkymiä merellä ja rannoilla.


Hangossa meitä olivat vastassa Hangon Martat, joiden kanssa kävelimme kesätorille. Se olikin yllättävän suuri ja monipuolinen tarjonnaltaan. Kuljeskelimme ja kahvittelimme torilla.
Fiskarsista retkelle osallistui Helena, Kirsti, Maara, Marja, Milvi, Seija, Sofia, Taina, Tarja ja Terttu.


7.8 Hallituksen kokous
Puheenjohtajan yhteenveto kokouksesta jäsenille
Fiskarin Marttojen käsityöstipendin sai Sampo Virkkala 6lk. Onnea!

Lähiyhdistysten yhteinen retki Arboretum Magnoliaan oli 3.6, järjestäjänä Tammisaaren Martat. Paikka yllätti kauneudellaan ja rauhallisuudellaan.

Martan päivää vietimme 26.7 Sunnanilla, jolla matkustimme Hankoon Karjaan ja Tammisaaren Marttojen kanssa tapaamaan Hangon Marttoja ja katsomaan iltatoria. Ilma suosi reissaajia. Fiskarsista osallistui 10 Marttaa

Karis Suomen Paris-tapahtumaan osallistuimme jokainen omin päin. Oli kiinnostavaa päästä katsomaan erilaisia pihoja, taloja ja koteja.

14.8 klo 18 vietämme illan Martta-jäsenen kotona

16.-29.10 pidetään käsityöprojektin 100 sukkaa-näyttely Paaterolla, jonka jälkeen sukat annetaan hyväntekeväisyyteen

ehdota syksyn kulttuuriretken aihetta; teatteri, musiikki, museo jne. Tänä vuonna suuntaamme Turkuun

7.9 klo 18 tutustumme Hangon, Karjaan ja Tammisaaren Marttojen kanssa Ägräs-tislaamoon, järjestäjänä Fiskarin Martat. Tislaamossa on mahdolllisuus ottaa tasting, joka maksaa 20€/ hlö

9.10 klo 18 järjestämme Lukaalilla luennon: "Kuvataide Suomen historian näkökulmasta". luennoitsijana taidehistorioitsija Emmi Jäkkö

Seuraava hallituksen kokous 11.9 klo 14 ja seuraava Marttailta 14.9 klo 17


10.8 Kannanotto Fiskarsin metsäteiden puomeihin
Yhdistys lähetti Fiskars-yhtiölle seuraavan kannanoton metsäteiden lukituista puomeista.

Fiskarin Martat ry
Kannanotto Fiskarsin alueen metsäteiden lukituista puomeista 10.8.2017

Tämän vuoden marjastus- ja sienestyskausi on alkanut ja jatkuu pitkälle syksyyn. Fiskarsin ja lähialueiden asukkaat ovat kuitenkin huomanneet, että monille tutuille poiminta-alueille ei pääsekään autolla, sillä metsäteiden puomit ovat lukossa.

Me Fiskarin Martat haluamme välittää huolen tästä tilanteesta teille puomien lukinnasta päättäville henkilöille ja kiinnittää huomiotanne seuraaviin asioihin.

  • Vuonna 1899 alkanut marttatoiminta tähtää kotien ja perheiden hyvinvointiin. Yksi sen keskeisistä teemoista on ruoka ja ravitsemus.
  • Martat korostavat puhdasta ruokaa, jota metsän antimet ovat parhaimmillaan. Marttojen piirissä iloitaan siitä, että marjastus ja sienestys on viime aikoina lisääntynyt ja sitä harrastavat yhä laajemmat piirit.
  • Marttojen piirissä tiedetään, että Fiskarsissa ja sen lähialueilla on paljon kaikenikäisiä marjastusta ja sienestystä harrastavia ihmisiä.
  • Marjoja ja sieniä poimivat ihmiset keräävät niitä suuria määriä myös talven varalle. Painavien astioiden kuljettamista varten tarvitaan autoa.
  • Olemme todenneet, että suurin osa Fiskarsia ja Antskogia ympäröiviin metsiin johtavista teistä on suljettu puomeilla. Huolenamme on, että metsiin tulee jäämään suuret määrät luonnon antimia pilaantumaan. Alueet, joille edelleen pääsee autolla eivät riitä tarjoamaan kaikille poimijoille satoisia marja- ja sienipaikkoja.
  • Itse kerätyllä ja säilötyllä ruualla on suuri merkitys. Marttojen piirissä on alettu järjestää kotivarakursseja, jossa ihmisiä kannustetaan muunmuassa säilöntään.

Tiedämme, että teillä on perustelunne puomien lukitsemiseen, mutta pyydämme että harkitsette uudelleen asiaa ja pidätte puomit auki ainakin marjastus- ja sienestyskauden ajan. Joka tapauksessa asukkaat tarvitsevat tietoa lukinta-aikatauluista, jotta kukaan ei jäisi metsätielle lukkojen taakse jumiin.

Ystävällisin terveisin
Fiskarin Martat ryn hallituksen puolesta
Milvi Pesari

Marttojen ja monien muiden ruukin toimijoiden vaikutuksesta yhtiö avasi Isokiskontien puomien metsästyskauden alkamiseen asti.


14.8 Marttailta Tarja Visurin puutarhassa
Olemme jo useana vuonna pitäneet syksyn ensimmäisen marttaillan jonkun jäsenen kotona ja puutarhassa. Tämä vuonna tutustuimme Tarjan kotiin. Rakennus on vasta muutama vuosi sitten valmistunut eikä puutarhakaan ole vielä ”valmis” ainakaan emännän mielestä. Pihasta löytyi kukka- ja yrttipenkkejä. Talossa oli viihtyisä oleskeluterassi.

 

Tarja oli valmistanut ihanaa syötävää, jonka nautimme pitkän pöydän ääressä verannalla.
Paikalla olivat Anja, Marja, Milvi, Seija, Sofia, Tarja, Terttu ja Ulla. 
 

7.9 Tutustuminen Ägräs-tislaamoon
Teimme lähiyhdistyksen kaikille martoille sunnatun retken oman kylämme tislaamoon. Oppaana oli Oskari Sundström, joka järjestää opastuksia ja tastingiltoja.

Saimme seikkaperäisen selostuksen tislaamon tuotteiden valmistamisesta ja näimme kaikki komeannäköiset kuparipannut ja puutynnyrit.




Lopuksi keräännyimme TAP-roomin pöydän ympärille maistamaan tuotteita.
Karjaalta oli mukana 2 marttaa ja omasta yhdistyksestä Anja, Anneli, Kirsti, Kiti, Marja, Milvi ja Terttu.


11.9 Hallituksen kokous
Seuraavassa puheenjohtajan yhteenveto kokouksen sisällöstä.
Olemme saaneet uuden jäsenen – Tuuli Sateenmaa

14.8 Marttailtaan jäsenen puutarhassa osallistui emännän lisäksi 8 jäsentä.

7.9 Tutustuttiin Ägräs-tislaamoon, järjestäjänä Fiskarin Martat. Iltaan osallistui 9 marttaa, joista omien jäsenten lisäksi yksi oli Karjaan Martoista ja yksi Tammisaaren Martoista.

14.9 Marttailta teeman 100 sukkaa merkeissä pidetään Eläkeläistalolla klo 17.

16.9 Martat vastaa väliaikakahvituksesta Lukaalilla pidettävässä kamarimusiikkikonsertissa.

16.9 Marta osalllistuvat Raaseporin Luonto ry:n syyskokoukseen teemalla sienet ja sieniruokareseptit.

5.10 klo Tupperware-kutsut Billnäsissä. Ennakkoilmoittautuminen!

7-8.10 järjestettävässä Slow Food tapahtumassa Martat pitävät Makukoulun lapsille. Esittelypöydässä on satokauden kasviksia.

9.10 klo 18 Lukaalilla Emmi Jäkön luento Kultakauden Suomalaiset taiteilijat. Ilmainen sisäänpääsy!

16.-29.10 klo 12-18 Käsityöprojekti 100 sukkaa näyttely Paateron pajalla. Jäsenille pidetään avajaiset 16.10 klo 18.

2.11 Kultuuriretki Turun Kaupunginteatteriin Seitsemän Veljestä-näytelmän kenraaliharjoitukseen. Sitovat ennakkoilmoittautumiset!

16.11 Nils Sundberg esittelee Marttaillassa lintukuviaan.

Fiskarsin Martat ottivat myös kantaa Isokiskontiellä oleviin suljettuihin puomeihin. Fiskars-Yhtiö ilmoitti avaavansa määräajaksi Isokiskontiellä Kivijärven päässä olevan puomin.

Seuraava hallituksen kokous 13.11. klo 10 eläkeläistalo


14.9 marttailta
Pidimme viimeisen käsityöillan 100 sukkaa teeman ympärillä. Jäsenet luovuttivat vuoden aikana neulomansa sukat. Ensin ne pannaan kahdeksi viikoksi esille lokakuun lopussa ja sen jälkeen luovutetaan hyväntekeväisyyteen. Sukkia on neulottu ahkerasti ja ehkä tavoitteemme 100 sukkaa toteutuukin.



16.9 Konsertin väliaikakahvitus Lukaalilla
Järjestimme kahvituksen konsertin järjestäjien pyynnöstä. Yleisöä oli runsaasti. Kahvituksen hoitivat Anja ja Maija sekä väliajalla lisäksi Tarja.

 

16.9 Osallistuminen Raaseporin Luonto Ry:n syyskokoukseen
Yhdistyksen puheenjohtaja Olli Borg oli pyytänyt marttoja tulemaan kokoukseen kertomaan sieniruuista. Kokouksen osanottajat olivat aloittaneet päivän yhteisellä sieniretkellä. Paikalla oli todellisia sieniasiantuntijoita.
Marttoja edustivat Milvi ja ruotsinkielisestä yhdistyksestä Anna Paljakka. Kerroimme omista mielisieniruuista ja esittelimme martat.fi-sivuston laajaa sienireseptivalikoimaa. Milvi oli valmistanut osanottajille piirakkaa kantarelleistä ja fetajuustosta soveltaen yhtä marttasivuston reseptiä.



5.10 marttailta Heli Säden luona
Heli Säde oli kutsunut martat luokseen tutustumaan Tupperware-tuotteisiin ja keskustelemaan sadonkorjuusta ja säilönnästä. Iltaan osallistuivat Taina ja Terttu.



7-8.10 Slow Food-tapahtuma
Marttoja oli pyydetty järjestämään taas ohjelmaa lapsille Slow Food-tapahtumaan. Koska lasten makukoulu onnistui hyvin viime vuonna, päätimme toteuttaa saman uudelleen. Vaihdoimme maistatettavia ruokia edellisen vuoden kokemuksista viisastuneena. Teimme oppitilanteesta hieman yksinkertaisemman, koska osallistujat olivat järjestään hyvin pieniä lapsia, jotka tulivat vanhemman mukana pöytämme ääreen.




Teimme kasvistentunnistamispöydästä tällä kertaa vielä näyttävämmän ja
monipuolisemman ja otimme mukaan vain yleisiä vihanneksia. Näitäkään kaikkia edes vanhemmat eivät tunnistaneet. Koimme, että sellainen opetuspöytä on todella tarpeellinen. Kokeilimme myös kirjallista tehtävää, jossa pyydettiin viiden numerolla merkityn kasviksen nimeä. Se ei selvästikään sujunut, joten luovuimme siitä jo alkuvaiheessa.


 

Tapahtuman suunnittelivat Anneli, Maija ja Milvi. Kauniit korit ja muut pöydän esineet lainasi Sofia. Vihannespöytää olivat hoitamassa myös Anja ja Seija.
 
Lastennurkka löydettiin helposti, koska se rakennettu nyt samaan tilaan kuin muu tapahtuma. Kasvisten käyttöä askartelussa ohjasi MLL:n porukka. Meidät oli sijoitettu liian lähelle toisiamme, mikä vaikeutti makukoulun havaitsemista.



9.10 Taidehistorialuento
Järjestimme kaikille avoimen luennon Lukaalilla teemalla Taide Suomen puolesta.
Taidehistorioitsija Emmi Jäkkö kertoi mikä merkitys taiteella oli Suomen itsenäistymiselle, miten nuoret taiteilijat kokivat tehtävänsä kansakunnan kuvaajina, miten Suomi-kuvaa rakennettiin 100 vuotta sitten. Esittelyssä olivat Albert Edelfelt, Eero Järnefelt, Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Venny Soldan-Brofeldt ja Elin Danielson.

 Näkökulma oli meille kaikille uusi ja siten luento antoi uutta tietoa ennestään tutuista taiteiljoista. 



 
Tavoitimme tapahtumallamme noin 15 ihmistä, joista usea oli yhdistyksemme ulkopuolelta.



16-29.10 Sata sukkaa-näyttely
Kun kaikki vuoden aikana neulotut sukat saatiin kerättyä yhteen ja laskettua oli tuloksena 102 paria sukkia. Kaksinkertaistimme siis tavoitteemme.
Asetimme kaikki sukat esille Paateron Keramiikkaverstaalle kahdeksi viikoksi ja ilmoitimme näyttelystä julisteilla.





16.10 vietimme verstaalla marttailtaa näyttelyn avaamisen kunniaksi. Paikalla olivat Anja, Anneli, Kirsti ja Milvi.



2.11 Kulttuuriretki Turkuun
Tänä vuonna valitsimme kulttuuriretkemme aiheeksi teatterin. Kävimme katsomassa Turun Kaupunginteatterissa näytelnmää Seitsemän Veljestä, sen kenraaliharjoitusta.
Ennen esitystä kävimme syömässä ravintolassa Smör.


 
Retkelle osallistuivat Anneli, Carita(ei jäsen), Kirsti, Milvi, Sofia, Taina, Tarja, Terttu ja Tuuli.

13.11 Hallituksen kokous


Hallitus kokoontui 13.11. Ohessa puheenjohtajan yhteenveto kokouksen sisällöstä.
Martat järjestivät Lukaalin konsertin väliaikakahvituksen 16.9 ja osallistuivat Slow food -tapahtumaan 7-8.10.

Käsityöprojektin 100 sukkaa näyttely pidettiin 16.-29.10 Paaterolla.

Martat kävivät teatterissa Turussa 2.11.

9.11 taideluento oli valtavan mielenkiintoinen. Harmi, etteivät tilaisuudet yleisesti houkuttele kuulijoita.

Perinteiset joulumyyjäiset Paaterolla 2.12 klo 12-18. Jäseniltä pyydetään runsaasti laatikoita, kuivakakkuja ja muita leivonnaisia. Kranssit olisivat mukava lisä myyjäisiin. Myytäviä tuotteita voi tuoda jo pe 1.12.

Jouluillallinen 11.12 klo 18. Osallistujilta pyydetään tietoa, mitä ruokaa tuo mukanaan. Jokainen tuo omat juomat. Varattu savukala ja herneet, rosolli, silakkarullat, lanttulaatikko ja silli.

Fiskarin Martat lupautuivat järjestämään koko perheen yhteislaulutilaisuudessa glögi- ja joulupurtavatarjoilun joulukonsertissa 16.12 Lukaalilla klo 15-16.

Laki-ilta siirrettiin aikatauluongelmien vuoksi 9.1.2018 klo 17.

Marja Salenius osallistuu alueen Marttojen yhteiseen kotisivukoulutukseen.

Ensi vuoden marttatapahtumiin halutaan erilaisia teemoja, mm. erilaisten ruokien valmistamista, erilaisia liikuntalajeja jne. EHDOTA MEILLE!

Vuosikokous 21.2.2018. Minkä esityksen haluaisit vuosikokouksen yhteyteen?

Seuraava hallituksen kokous 24.1.2018 klo 17.



16.11 Villasukkien luovutus Pohjan Postillaan
Vuoden aikana neulomamme villasukat yhteensä 102 paria luovutettiin Pohjan Postillaan annettavaksi heidän valitsemilleen ihmisille. Luovutuksen tekivät Anneli ja Milvi ja sukat otti vastaan Yvonne. Paikalla oli EU-lehden toimittaja, joka kirjoitti hyvin kattavan artikkelin asiastamme.




16.11 Marttailta lintukuvien parissa
Jäsenemme Tainan mies Nils Sundberg esitteli hienoja lintukuviaan. Nautimme Tainan valmistamaa iltapalaa ja kaikki saivat kuvista tehdyn upean vuoden 2018 kalenterin.



25.11 Kahvitarjoilu Lukaalin juhlissa
Kyläseura järjesti kaikille avoimen juhlan teemalla Suomi 100 – Fiskars 10 vuotta sitten. Lukaalilla pidettyyn juhlaan osallistui 130 ihmistä. Martat huolehtivat juhlan kahvitarjoilusta. Juhlava täytekakku oli Annelin ja Milvin leipomaa. He myös hoitivat kahvituksen apunaan Tarja.




2.12 Joulumyyjäiset
Tämän vuoden marttojen joulumyyjäiset järjestettiin jo tutussa paikassa Paateron Keramiikkaverstaalla lauantaipäivänä.


Myytäväksi jäsenet olivat tuoneet jouluisia kakkuja ja laatikkoruokia sekä glögia. Myynnistä huolehtivat Kirsti, Seija ja Taina.



11.12 Jouluiset nyyttikestit
Vietimme perinteistä yhteistä pikkujoulua nyyttikestien merkeissä Eläkeläistalolla. Kaikki toivat jotain ruokaa yhteiseen pöytään ja lahjapaketin.
 
Juhlaan osallistuivat Anja, Anneli, Kirsti, Kiti, Marja, Milvi, Seija, Taina, Tarja, Terttu ja Vuokko.


16.12 glögitarjoilu yhteislaulutilaisuudessa Lukaalilla
Fiskarsvillage järjesti kaikille avoimen joululaulutilaisuuden Lukaalilla. Säestämässä oli fiskarsilaisia muusikoita.
Martat tarjosivat kaikille glögiä, taatelikakkua ja pipareita. Sen hoitivat Marja ja Milvi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti