lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kesäkuun kuulumisia

Me martat olemme olleet aktiivisia myös kesäkuussa.

Virkattu kaitaliina
Kesäkuun alkupuolella kävivät Sanna, Kirsti ja Milvi luovuttamassa virkatun kaitaliinan Sofiakotiin. Paikalla oli runsaasti kodin asukkaita ja myös hän, joka oli ainoana osallistunut virkkaamiseen tekemällä 50 tilkkua. Se oli eniten meistä kaikista osallistuneista. Valitettavasti kamera unohtui kotiin.

Kesäretki
Tämän kesän retki tehtiin 19.6 Kemiön saarelle. Sää oli tihkusateinen alkumatkasta, mutta onneksi myöhemmin poutaantui. Mukana oli 12 marttaa ja kaksi ei-jäsentä.
Ensimmäinen kohteemme oli Söderlångvikin kartanomuseo, jonka Amos Andersson on rakennettanut. Tila on edelleen viljelty, mutta auki yleisölle. Siellä on vanhaan ulkorakennukseen tehty kahvila ja myymälä. Otin kuvia kauniista rakennuksista.





Toinen retken vierailukohde oli Westersin puutarha. Puutarhan omistaja ja luoja Gunilla Törnroos kertoi omasta puutarhaideologiastaan ja yrttien viljelystä. Ostimme yrtintaimia kotiin vietäväksi. Vanhaan ulkorakennukseen rakennetun ravintolan yhteydessä on myös puutarhaan sopivien tarvikkeiden ja esineiden myymälä, josta myös lähti yhtä ja toista Fiskarsiin.
Ravintolaan on meille varattu todellinen yrttitilan ateria, kasviskeitto ja salaatti. Molemmat olivat taidolla tehtyjä, kauniita ja maukkaita. Paikassa viettämämme kolme tuntia kului ihmeen nopeasti.
 Puutarhasta näkyy tilan päärakennus, joka on yksityiskäytössä.


 Vanhassa kanalassa järjestään kesäaikaan näyttelyitä.


 Ravintolarakennus on luonnonkivistä tehty entinen ulkorakennus.


Näkymä ravintolasta sen ulkoterassille.


 Retkeläisiä ravintolan edustalla.


 Gunilla Törnroos kertoo puutarhastaan.


 Puutarhassa on mielenkiintoisia yksityiskohtia, tässä Agave-kasvi ruukussaan.



Ruokapöytämme oli katettu kauniisti ruusuin ja kynttilöin. Tässä juomme lähtökahveja.

Moni meistä suunnitteli palaavansa Westersiin kesän lopulla nähdäkseen puutarhan uudestaan sadonkorjuuaikaan.

Juhannuskahvila
Jo kolmannen kerran peräkkäin me martat järjestimme korvapuustikahvilan Bakluran kioskiin juhannusaaton juhliin. Aattoaamuna viisi marttaa kokoontui leipomaan Lukaalille. Toiset neljä henkilöä hoitivat kahvilaa aattoiltana. Hely oli molemmissa mukana.

Marjatapahtuma
Maku&Muoto-näyttelysihteeri on pyytänyt meitä marttoja järjestämään oheistapahtuman aiheesta marjat. Ajankohta on sunnuntai 5.8 klo 12-16 ja se tapahtuu Lukaalilla. Tapahtumaa järjestää työryhmä Maija-Liisa Kairo, Eeva Koivu, Anneli Paatero ja Milvi Pesari. Valmistamme maisteltavaksi jälkiruokia, säilykkeitä ja pirtelöitä, joiden reseptit annetaan kävijöille mukaan. Lisäksi valmistamme marjaleivonnaisia, joita myymme kahvin kera paikan päällä nautittavaksi.
Käytämme hyväksi marttajulkaisua Martan Marjaherkut, jota myös myymme tapahtumassa. Jokainen voi antaa myös käytettäväksi omia suosikkireseptejään. Jos sinulla on jokin oma suosikki, voit halutessasi antaa sen käyttöömme. Jaettavat reseptit kirjoitetaan yhtenäiseksi reseptikokoelmaksi, joten materiaali olisi saatava työstettäväksi viimeistään Martanpäivänä 26.7

Martanpäivä
Seuraava yhteinen tapaaminen meillä on Martapäivänä 26.7. Noudatamme perinnettämme ja menemme saunomaan Fiskars-yhtiön rantasaunalle Myllyjärvelle omin eväin klo 17 alkaen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti