maanantai 21. heinäkuuta 2014

Marttapalsta 18.7 ja MokkoKaffen summerjam 19.7

Perjantaisin on Hasselgårdin kahvila- ja vihannespäivä. Sinne aina suuntaan ja samalla käyn palstallamme. Kasvua on viikossa tapahtunut ja yksi kunnon sadekuuro on hoitanut kastelun. Savimaa todella pitää kosteutta eikä vettä ole tarvinnut järvestä kantaa kylvön jälkeen. 



Ohdaketta ja nokkosta oli ilmestynyt kitkettäväksi. Sen poistin ja keräsin myös Uuden-Seelannin pinaatin ja jätin taimet tekemään uutta kasvua. Se on nyt pakastettuna ilman ryöppäystä. Seuraavana perjantaina aion korjata tillisadon. Kurkut ja kurpitsat ovat vihdoin alkaneet kasvattaa vartta. Kehäkukat, kosmoskukat ja pionit eivät vielä kuki. Krasseissa oli jo muutama kukka.

Lauantaina osallistuin Billnäsissä toimivan MokkoKaffen Summerjam-päivään. Kahvilan pitäjä Susku pyysi marttoja pitämään hillo-workshoppia kahvilan pihalle. Keittelin siinä hilloa raparperista ja mansikasta. Paikalla oli myös mansikan myyntiä ja halukkaat olisivat saaneet keittää oman hillon ja hoitaa sen purkituksen kotona. Ainoa halukas oli pikkupoika, mutta hän ei ollut perheineen menossa kotiin vielä moneen päivään. Annoin hänelle kirjalliset ohjeet mukaan.



Paikalliset soittajat jammailivat MokkoKaffen pihalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti